Kertomuksilla on merkitystä. Yksi oman elämäni tärkeistä kertomuksista on Ruma pieni ankanpoikanen. Kun olin pieni enkä osannut vielä lukea, vanhempani lukivat tuota satua minulle ääneen. Vuosia myöhemmin he kertoivat minulle, että halusin kuulla sadun uudelleen ja uudelleen. Joka kerta sitä kuunnellessani aloin tietyssä kohtaa kertomusta itkeä ja itkin lohduttomasti kertomuksen loppuun asti. Ajattelen, että tuon sadun ansiosta näen sellaista, mitä kaikki eivät näe. Tuo satu jätti minuun niin lähtemättömän jäljen, että se on myös koko elämäni ajan vaikuttanut siihen, miten olen eri tilanteissa toiminut.

Pari vuosikymmentä sitten kiinnostuin kerronnasta kaunokirjallisena muotona. Aloin pohtia, voisinko itse rakentaa kertomuksia  – ja sitten kertoa niitä muille; Oppisinko tekemään kertomuksia, joilla voisi olla joillekin ihmisille samanlainen merkitys kuin Ruma pieni ankanpoikanen – sadulla minulle?

Osana paria koulutusjaksoani – mm. suorittaessani erilliset uskonnonopettajan teologiset opinnot – osallistuin Pertti Luumin pitämille luennoille. Luumi on kerronnan – erityisesti raamatunkerronnan – grand old man Suomessa.  Asuessani Ranskassa 2000-luvulla, osallistuin sekä Pariisin että Versaillesin ekumeenisten raamatunkerrontayhdistysten toimintaan. Ideat niihin kertomuksiin, joita tämän blogin sivuilta löytyy, olen saanut mm. lehtiartikkeleista, elävän elämän tapahtumista sekä raamatunkertomuksista.